sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Rasvoja

Talvi tuli ja kaikkien ihot on sen näköisiä...
Täytyi siis tehdä rasvoja. Akuutein hätä oli koululaisilla huulirasvasta ja koko perheellä paksummasta käsi-/yleisvoiteesta. Niitäpä siis porisi tänään kattilassa.
 "Pulpetti huulirasvaksi" tein koululaisille vanhalla, hyväksi havaitulla reseptillä puikkorasvat. Näihin laitoin perus massaksi kaakaovoita, mehiläisvahaa, kookosöljyä ja manteliöljyä. Jos joku tarkempaa reseptiä haluaa niin hihkaiskaa. Pojalle purkitin rasvan ihan sellaisenaan. Tytön rasvaan lisäsin vähän hedelmäpommi-huulirasvamakua ja pinkkiä väriä, sekä pinkkiä glitteriä sen verran että massa värjääntyy ja kimaltaa mutta huulia ei värjää.
Koko perheen käsi-/yleisvoiteen tein mangovoista, karitevoista, mehiläisvahasta, ohdakeöljystä ja kookosöljystä. Vaahdotin massan kevyesti ja purkitin pumppupulloon. Koostumuksesta tuli juuri sopivan juoksevahko runsaan öljymäärän ansiosta. Tämä on sellaista semi-vahvaa voidetta, kovemmille pakkasille tehdään sitten oikein tykkyä tavaraa karitevoista.
Kaikki raaka-aineet ja purikit on hankittu näistä paikoista  http://pieni.tuoksukauppa.net/PublishedService ja http://www.saippuapaja.fi/PublishedService
Reseptit on alunperin jostain päin nettiä, mutta ovat vuosien saatossa muokkautuneet omiksi resepteikseen.

Lisäystä:
Sen verran tuntuu olevan muitakin kotikutoisesta kosmetiikasta kiinnostuneita että täytynee bloggailla tästä aiheesta pian lisää. :) Sitä odotellessa:

Voidereseptejä kyselleille tässä muutama resepti.

Jotain yleismaailmallista voiteen tekemisestä
*Varmistathan aina raaka-aineesi myyjältä että kyseessä on kosmetiikka käyttöön tarkoitettu raaka-aine.
*Jollei raaka-aine ole luomua, se saattaa sisältää torjunta-aine jäämiä jotka eivät sovi kaikkien iholle.
*Luonnon tuotteista kun on kyse niin samallakin reseptillä tehdyt kaksi eri erää voivat olla koostumukseltaan hivenen erilaisia. Se kuuluu asiaan ja sitä oppii ajan myötä kompensoimaan hienosäätämällä kovien/pehmeiden ainesosien määrää.
*Jos voidemassaan pääsee piskokin vettä, voide ei säily. Puhtaus on myös hyvin tärkeää säilyvyyden kannalta.

Huulirasva puikkoon
1tl  mehiläisvahaa
1rkl  kaakaovoita
1-2tl öljyä esim.jojoba, manteli, kookos tmv.
jos haluat voit lisätä:
makuöljyä tai piparminttuöljyä tipan tai pari
huulirasvaväriä tai kosmetikkakäyttöön soveltuvaa glitteriä

-Laita öljy, voi ja vaha pieneen astiaan (esim.pilttipurkki) ja sulata vesihauteessa.
-Lisää halutessasi väri ja maku.
-Kaada huulirasvahylsyyn.
-Vie heti kylmään jähmettymään (ulos/pakastimeen) muutamaksi minuutiksi. Jähmettyy huoneenlämmössäkin, mutta tulee helposti rakeiseksi.
Mikäli teet useamman puikon kerralla, kiinnitä hylsyt toisiinsa esim. kumilenksulla niin pysyvät paremmin pystyssä.
Jos huulirasvasta tuli liian kovaa, sulata puikot uudelleen ja lisää joukkoon loraus öljyä ja purkita uudestaan.
Jos huulirasvasta tuli liian pehmeää lisää vahaa ja voita.

"Perus rasvapohja" iso satsi (karitevoi)
100g karitevoita (=sheavoi)
25-50g jojobaöljyä
(tuoksuöljyä)

-Sulata karitevoi miedolla lämmöllä (ykkösellä) ja lisää joukkoon öljy.
-Vatkaa seosta jää/lumihauteessa sähkövatkaimella kunnes se on jäähtynyt ja vaahtoutunut.
TAI
-Käytä kattilaa välillä pakastimessa n.5-10min ja vatkaa ja jäähdytä ja vatkaa ja.....kunnes voiden on vaahtoutunut.
Saavuttaa lopullisen kovuutensa seuraavana päivänä. Mikäli voiteesta tuli liian kovaa, sulata se ja lisää öljyä.
Tällä reseptillä tulee kunnon tykkyä tököttiä. Tosi hyvää esim. kantapäille, vauvan pepulle, pahaan atopiaan, huulirasvaksi, kärsineille käsille yövoiteeksi.
Jos haluat hieman kevyempää voidetta, vähennä karitevoin määrää. Myös öljyillä on eroja, esim. viinirypäleensiemenöljy ja kookosöljy ovat hyvin helposti imeytyviä ja "kuivan" tuntuisia öljyjä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti