Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehen vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste miehen vaatteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. marraskuuta 2012

Hyvää isäinpäivää!

 Meillä isi löytää sunnuntaina paketistaan lemppari housujaan, verkkareita.
Joka kerta kun teen miehelle verkkareita, lupaan ja vannon että ensikerraksi hankin hengityssuojaimen, mutta....Eipä sitä tule koskaan hommattua ja aina homma menee mahdottomaksi pärskimiseksi. Verkkarikangas pölyää paljon.

Housujen kaavana olen käyttänyt vanhoja rikkinäisiä verkkareita ja kankaana mieheni mummolta saatua verkkarikangasta. Kaappeja kollatessani löysin lisäksi pätkän valkoista heijastin terenauhaa, jota laitoin toisiin housuihin lahkeiden sivusaumoihin.
Taskut tein taas vain helposti päälleommeltuina, puolipallon muotoisina, resorikanttauksilla.
Tapaan venyttää resorikanttausta hieman ommellessa, jotta taskun suu on sen verran "tiukka" että se vetää kangasta vähän rypylle. Ensimmäisellä kerralla se oli ihan vahinko, mutta mies sanoi että näin tavarat (=puhelin) pysyy paremmin taskussa. Niinpä olen sitten ottanut tuon taskumallin tavaksi. Kun housut ovat jalassa ei tuota taskunsuun kupruilua huomaa, mutta näin lattiaa vasten se pistää kyllä silmään melko tyttömäisenä yksityiskohtana ;D

Sen verran keskeneräiseksi housut jätin, että en tikannut vyötärökuminauhaa vielä. Saa vielä säädettyä jos arvioin kultsin vyötärönympäryksen väärin.

Ihanaa isäinpäivää kaikille!

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Kuinka paljon voi vihata vetoketjun vaihtoa?

Aika paljon. Näköjään niin paljon että mieluummin ompelee uuden takin, kuin vaihtaa vanhaan takkiin vetoketjun. Tällä viikolla siis työnalla on ollut miehen takki.
Mies on hyvin lahjakas saamaan kaikista takeistaan vetoketjut rikki. Hänellä on useampikin ruuvaustakki, mutta ainoassakaan ei ole toimivaa vetoketjua. Painostus on ollut kovaa että vaihtaisin takkeihin vetoketjut, mutta....minä vihaan purkamista!
Niinpä tein hänelle kokonaan uuden takin.

Kaavana tässä olen käyttänyt Suuri käsityölehti 1/2007, malli 17. Anorakki.
Sellaisilla muutoksilla että tässä on tietenkin kokopitkä vetoketju eikä vatsataskua. Vatsataskun sijaan tein sivusaumoihin hyvin simppelit puolipallo taskut resorikanttauksilla ja kaksinkertaisen rintataskun heijastinkanttauksella.
Hihansuuhun laitoin kuminauhan vain hihan alapuolelle ja päällipuolelle tein säätö tampit, koska mies pitää enemmän sen mallisista hihoista.
Vetoketjun taakse lisäsin vielä tuulilistan joka taittuu ylhäältä vetoketjun päälle, ettei vetskari hinkkaa kaulaa. Lisäsin myös helmaan ja hupun reunaan nyörit.
Tykkäsin että tämä on hyvä kaava. Takki istui tosi kivasti vaikka mies onkin hieman keskivertoa harteikkaampi. Tykkäsin myös siitä että tämä takki on väljä kainalon kohdalta, alle mahtuu paksumpikin paita tai vaikka fleecetakki.

Materiaalina olen käyttänyt sitä mitä kaapista sattui löytymään.
Päällipuolen kangas on tuulipukukangasta ja vuorina on perus vuorikangasta. Kankaat on saatu joskus lahjoituksena äidiltä ja miehen mummolta. Hupun vuorina ja tuulilistan ihoa vasten tulevalla puolella käytin ihanan pehmeää bambutrikoota, jota oli jäänyt pieni pala jostain muusta projektista.
Nyörit ja stopparit hain Halpa-aitasta ja vetoketjun tilasin kangastukusta.
Silitettävää heijastin nauhaa olen joskus tilannut myös kangastukusta, leikkelin siitä vain sopivia paloja hihoihin ja huppuun.
Rintataskun kanttaamiseen käytin paksumpaa, ommeltavaa heijastin nauhaa sillä ajatuksella että se kestäisi paremmin kulutusta. Tässä vielä lähikuva rintataskusta.
Päällimmäisen "lokerikkotaskun" lokerot on tarkkaan mitoitettu tietyille kynille ja taskulampulle, siksipä siitä täytyi tehdä vino että korkeus olisi sopiva eri kapistuksille.
Täytyy sanoa että olen hyvin tyytyväinen lopputulokseen.Voipi olla että innostun tekemään muutakin tällä kaavalla. Josko vaikka Eurokankaan palalaarista löytyisi kivaa collegea....