perjantai 9. marraskuuta 2012

Hyvää isäinpäivää!

 Meillä isi löytää sunnuntaina paketistaan lemppari housujaan, verkkareita.
Joka kerta kun teen miehelle verkkareita, lupaan ja vannon että ensikerraksi hankin hengityssuojaimen, mutta....Eipä sitä tule koskaan hommattua ja aina homma menee mahdottomaksi pärskimiseksi. Verkkarikangas pölyää paljon.

Housujen kaavana olen käyttänyt vanhoja rikkinäisiä verkkareita ja kankaana mieheni mummolta saatua verkkarikangasta. Kaappeja kollatessani löysin lisäksi pätkän valkoista heijastin terenauhaa, jota laitoin toisiin housuihin lahkeiden sivusaumoihin.
Taskut tein taas vain helposti päälleommeltuina, puolipallon muotoisina, resorikanttauksilla.
Tapaan venyttää resorikanttausta hieman ommellessa, jotta taskun suu on sen verran "tiukka" että se vetää kangasta vähän rypylle. Ensimmäisellä kerralla se oli ihan vahinko, mutta mies sanoi että näin tavarat (=puhelin) pysyy paremmin taskussa. Niinpä olen sitten ottanut tuon taskumallin tavaksi. Kun housut ovat jalassa ei tuota taskunsuun kupruilua huomaa, mutta näin lattiaa vasten se pistää kyllä silmään melko tyttömäisenä yksityiskohtana ;D

Sen verran keskeneräiseksi housut jätin, että en tikannut vyötärökuminauhaa vielä. Saa vielä säädettyä jos arvioin kultsin vyötärönympäryksen väärin.

Ihanaa isäinpäivää kaikille!

2 kommenttia:

  1. tämä idea olisi meillekkin mainio =) Ehkä jouluksi sitten

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaan minäkin tehdä lisää jouluksi. Myös toppa-työhaalarit olisi toivelistalla, saa nähdä teenkö nekin vai käynkö agrimarketin kautta ;)

      Poista