perjantai 16. marraskuuta 2012

Lahjontaa...

Jos äiti saa nyt leikata nämä rauhassa, saatte sitten tehdä muovailuvahalla. Mitäs niistä uhkailusta, kiristyksestä ja lahjonnasta sanottiinkaan...
 Kokeilin muutama päivä sitten tehdä muovailu"vahaa". Ohjeita selailin netistä ja päädyin tällaiseen joka tehtiin vehnäjauhoista, suolasta, elintarvikeväristä ja kiehuvasta vedestä. Helppoa oli, hyvin toimii ja sotku oli paljon helpommin siivottavaa kuin oikeilla muovailuvahoilla tuleva sotku. Ainut miinuspuoli on se että tämä täytyy säilyttää jääkaapissa.
 
Ja sitten asiaan. Ompelunurkkaukseni sijaitsee kätevästi keittiössä. Niinpä sain surautettua juuri leikkaamani housut ja hameen valmiiksi samalla kun katsoin lasten veistoksia ja maistelin "leipomuksia".

Herra 4veellä on akuutti pula siistimmistä housuista, niinpä tästä vihreästä vakosametista tuli hänelle housut. Kaavana käytin Ottobren (4/2011) High-Jump housujen kaavaa, vähän kaikella lailla muokattuna. Lahkeeseen lisäsin pienen palan sateenkaarinauhaa.

Kangasta jäi pieni pala, josta päätin kokeilla tehdä neiti 3veelle hamosen. En ole muistaakseni koskaan tehnyt lapsille puolihametta, vain mekkoja.
Kaava on omasta päästä. Vähän kyllä piti selailla muutamaa Ottobre-lehteä ja katsoa minkälaisia paloja heidän hameisiinsa tulee. Sen jälkeen mittasin neidin lantion leveimmän kohdan ja sen mukaan leikkelin. Taskut olisin halunnut molemmille puolille, mutta kangas ei vain riittänyt.
Hyvä minä! Kangas on hyödynnetty maksimaalisesti.
Tikkauksissa käytin pinkkiä lankaa ja taskunsuuhun ompelin pinkin sydännapin, jotta hamonen olisi helppo yhdistää neidin muuten niin pinkkiin garderoobiin.
Nämä olisi tarkoitus malttaa pitää piilossa jouluun saakka, niinpä en ole päässyt sovittamaan näitä lapsille.
On nämä kyllä niin herkullisen väriset että saa nähdä kuinka käy...

Kangas ja sateenkaarinauha on hankittu täältä Lieblingsstuecke . Napin ja resorin alkuperää en muista.

Lisäystä:

Minulta on kyselty muovailuvahan ohjetta niin lisäänpä sen nyt tähän perään.
(Itse en käytä sitruunahappoa, kun en sitä muista koskaan ostaa. Toimii ilmankin)

5dl vehnäjauhoja
2dl suolaa
1 rkl sitruunahappoa
2 rkl öljyä
n:4dl kiehuvaa vettä
sekä muutama tippa karamelliväriä

-Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään.
-Sekoita väri ja öljy vaikkapa 3desiin vettä.
-Yhdistä kuivat aineet ja värineste. Lisää tarvittaessa vettä/jauhoja, kunnes sinulla on helposti muotoiltava taikina.
Säilytä tiiviissä purkissa/pussissa jääkaapissa.



3 kommenttia:

  1. Oi mitkä värit näis vaatteis! Ja ihan täydellisesti sopii hamoseen pinkki tikkaus, ja tuo hauska tasku on kyllä piste iin päälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulle Heluna piti vastata mutta vastaukseni tulikin ihan omaksi erilliseksi kommentikseen. Tekevälle sattuu... ;D

      Poista
  2. Oi kiitos! Minunkin mielestä tämä on aivan ihanan väristä. Netistä kun tilailee kankaita, on siinä aina pieni jännitys että miltä ne sitten livenä näyttää mutta tämä oli kyllä aivan yhtä herkullista livenäkin kuin koneella. :)

    VastaaPoista