lauantai 1. marraskuuta 2014

Tilkkutäkki

Halusin tehdä pitkästä aikaa tilkkutäkin.
Ostin yhdellä Ikean reissulla sellaisen tilkkurullan mitä oli kangasosastolla myynnissä. Lisäksi ostin fleecepeiton. Hintaa tuli yhteensä muutama hassu euro.

Ompelin tilkut yhteen ja asettelin tilkkuosan fleecepeiton päälle. Käänsin fleecen ylimenevät reunat tilkkuosan päälle sivuilta. Tarkoitus oli tehdä samoin myös päiden osata, mutta peitto näyttikin  kivemmalta hapsuineen.

 Tässä lähikuvaa tilkuista. Pakkauksessa oli tilkkuja kolmesta eri kankaasta. Kangas oli paksuudeltaan ehkä semmoista hieman ohuempaa farkkua.
Peitosta tuli ihana, mutta se ei sovi väritykseltään ja graafiselta tyyliltään ollenkaan meidän taloon. Niinpä se vietiin mummalle. :)
Haaveissa olisi kylläkin ommella kaikille lapsille omat tilkkupeitot. Vanhassa talossa tulee lisäpeitoille tarvetta viimaisina talviöinä.

2 kommenttia: